Pika kuulumiset

Kevät se tulee tännekin. Ihanista aurinkoisista päivistä ollaan saatu nauttia monta päivää. Lumet on sulanu hurjaa vauhtia pihalta. Toivottavasti piha vain kuivais äkkiä.

Pojat osallistui 24.4 Tornion Mustissa&Mirrissä järjestettyyn Hannes Lohen geenitutkimukseen. Pojat antoivat näytteen hyvänasian puolesta. Hienoa että tälläisiä tutkimuksia järjestetään. Elmolla on rajat auki Ruotsiin. Maanantaina kävin leimaamassa Elmon passin. Suunnitelmia on ja katsotaan mitä ne tuo tullessaan:) Elmon kanssa käytiin viime viikonloppuna mätsärissä. Elmon parina oli suomenlapinkoira. Elmo sai punaisen nauhan, mutta ei enää sijoittunut punaisten kehässä. Koiria oli paljon, ja oli mukava pitkästä aikaa nähdä Eetu nöffi ja omistajat. Kiitokset Helille ja Petrille mukavasta juttu seurasta!:)

Perjantaina laitetaan auton keula kohti Kangasalaa. Lauantaina Mobiliassa on leojen erikoisnäyttely, johon myös Elmo osallistuu. Petu lähtee kehänlaidalle Elmoa kannustaan :) Kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa.Tässäpä oli pikaiset kuulumiset. Tasaisen letkeää menoa muuten meillä. Minä odotan kovasti kesää ja kesälomaa.